Katsoin kerran mielenkiintoisen Youtube-videon riippuvuudesta. En enää tähän hätään sitä löydä, mutta videolla käsiteltiin riippuvuuksia yleensä. Esimerkkinä käytettiin Vietnamissa sotineita miehiä, jotka sodan kauhuja unohtaakseen ja rentoutuakseen usein käyttivät mm. kannabista ja heroiinia. Siis sen lisäksi, että monille heistä määrättiin kaikenlaisia pillereitä "boostaamaan" meininkiä.

Silti toisin, kuten voisi luulla, vain pieni osa kotiutuneista sotilaista jatkoi helposti koukuttavien huumeiden käyttöä Vietnamista palattuaan. Syy oli yksinkertainen: kotipuolessa riitti muutakin tekemistä kuin sotimista, tappamista ja hengissä selviytymistä. Kotona odottivat parhaassa tapauksessa perhe, työ, ystävät ja harrastukset.

Muistaakseni samalla videolla asiaa demonstroitiin myös laboratoriorotilla tehdyllä kokeella. Niin kauan, kun rotilla oli tekemistä, ne eivät kiinnostuneet tarjotuista huumaavista aineista. Mutta sitten, kun kaikki virikkeet poistettiin, rotat alkoivat käyttää huumaavia aineita. Kun virikkeet tuotiin jälleen takaisin, miltei kaikki rotat palasivat virikkeiden pariin.

Rahapelialan ammattilaisena tiedän siis erinomaisesti, miten rahapelit toimivat. Ne on valmistettu koukuttamaan, kutsumaan takaisin, käyttämään vielä pari euroa. Palautusprosentit, talon etu, kaikki minulle enemmän kuin tuttuja asioita. Järkevä puoli minussa on aina tiedostanut nämä faktat ja sen, että mitä kauemmin kasinolla pelaa, sen todennäköisemmin kasino voittaa pitkällä tähtäimellä.

Uhkapelaaminen oli minulle siis monella tapaa jännityksen tuomista elämään. Tietysti haaveet ison potin voittamisesta olivat aina läsnä, mutta nimenomaan nopea dopamiinipiikki oli usein senhetkinen tavoite. Tiesin myös hyvin mahdollisuuteni oikeasti isoon voittoon - lähes olemattomat, mutta se ei riittänyt pelihimon taltuttamiseen.

"Miksi pelaan rahapelejä?" Tämä on kysymys, joka jokaisen rahapeliongelmaisen kannattaa kysyä itseltään. Unelma paremmasta elämästä? Harhautus ikävistä asioista? Tuoko se tekemistä tylsiin hetkiin? Vastauksen hakeminen ja sen ymmärtäminen MIKSI hakeutuu rahapelien pariin on mielestäni arvokasta tietoa, joka voi auttaa riippuvuudesta toipumiseen.

Omalla kohdallani rahapelaaminen oli jo hyvää vauhtia upottamassa minua syvälle suohon ja pelaamisen jatkaminen vain toi suon pintaa lähemmäs kaulaa. Minua kaiketi voisi sanoa onnekkaaksi, kun ymmärsin oman ongelmani ennen kuin ajauduin nostamaan pikavippejä tai keräämään sellaisia velkasummia, joiden takaisinmaksu veisi vuosia. Parin tonnin velka on vielä kohtalaisen helppo maksaa pienissä erissä palkasta pois, eikä se estä normaalin elämän elämistä.

Mutta silti rahapelaamisen lopettaminen jättää tyhjän aukon elämääni. Mitä teen nyt, kun päivästä ei katoa tunteja nettikasinoilla? Voinko enää koskaan kokea sitä innostumista, mikä syntyi kun peli odottamatta lisäsi tililleni satoja tai tuhansia euroja (jotka tietysti ennemmin tai myöhemmin palautuivat samalle tai toiselle kasinolle)? Mitä tein tai mistä sain iloa ennen rahapelejä? Nämä ovat seuraavat asiat, joita lähden selvittämään.

- ExPeluri